maanantai 5. helmikuuta 2018

Askeleemme kohti omavaraisuutta 2018


Tämä kirjoitus on osa omavaraisuus.orgin bloggaajien yhteispostaussarjaa. Pääset mukaan seuraamaan monen kirjoittajan omavaraisuussuunnitelmien toteutumista vuonna 2018. Uusi postaus tähän sarjaan tulee joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina.

Taas kohta on aika laittaa siemeniä multaan tulevaa kesäkautta ajatellen - ja tilata kerrankin ne siemenperunat ajoissa.

Tänä kesänä meidän täytyy uusia hedelmäpuita paljon, koska myyrät ovat viime kesänä ja syksynä nakerrelleet omenapuun, Pepi-päärynäpuun, luumun ja kirsikan juuret. Melko ikävää oli katsoa ikkunasta että jahas, taas on yksi puu kenollaan. Myös raparperin ja persiljan juurakot kelpasivat myyrille. Saa nähdä paljonko farmin yli 70 raparperista on jäljellä talven jälkeen. Kallista lystiä luvassa.

Kevään ja kesän aikana pitäisi saada myös farmin hirsimökki vihdoin asuttavaan kuntoon. Terveysongelmat ovat verottaneet koko perheen jaksamista sen verran, ettei mökki ole vieläkään asuttavassa kunnossa. Farmilla kylvöt menee varmaan saman kaavan mukaan kuin aikaisempinakin vuosina eli hunajakukkaa ja perunaa ainakin; luultavasti myös tyrnipensaita sekä nokkosta. Ajattelimme kokeilla myös pakurikäävän ymppäystä muutamiin koivuihin, vaikka sainkin jo facessa palautetta, että se on sama kuin ymppäisi aggressiivisen kasvaimen terveeseen naapuriin ja että puun lämpöarvo ei olisi enää niin hyvä. Toisaalta muutaman koivun huono lämpöarvo ei tunnu missään, jos vuosittainen puunkulutus on meidän tasolla tyyliin 30 kuutiota (pinottuna).
Osa puusta on metrisiä halkoja ja osa söpöä pientä koivua takka/leivinuuniin ja puuhellaan. Luultavasti joudumme tänäkin vuonna ostamaan osan terveyssyistä.

Puumäärä saattaa tuntua hurjalta, mutta siihen on laskettu myös hunajalinkoomon osuus. Meidän hunajatuotteet kun tuotetaan uusiutuvalla energialla. Pitäisi varmaan enemmän rummuttaa tätäkin asiaa :)

Kotipuutarhassa pitäisi saada kuntoon kanojen mylläämä kevätkasvimaa eli luvassa on maa-artisokan ja parsan istuttamista sekä uudet nokkoset, poimulehdet ja muut täytyy siirtää ja vielä rakentaa jokin parempi aita.

Ajatuksissa on myös rakentaa lämmitettävä kasvihuone ja kylvää auringonkukkia sen viereen. Salaatista testataan uusia lajeja ja pinaattia ja vihreitä papuja täytyy kylvää enemmän. Vanha lasinen kasvihuone on hieman heikossa paikassa ja sille täytyy tehdä jotain. Grillipaikalle(vanha kaivorengas) täytyy rakentaa uudet kiertävät penkit, koska vanhat lahosivat alta.

Mehiläisrintamalla opiskelut jatkuu ja poika aloittaa emojen kasvatuksen. Pesämäärää lisäämme edelleen ja uusia tuotteita on luvassa verkkokauppaamme https://farmertobee.fi/kauppa/ .
Ehkä kokeilemme tänä vuonna myös kumppanuusmaataloutta (CSA, community supported agriculture) tasataksemme tulovirtaa, joka normaalisti on syyspainotteinen.

Eläimiä emme luultavasti ota lisää tai jos otamme, niin kanoja tai ankkoja. Haaveissa kyllä edelleen on luppakorvaiset vuohet tai lampaat.

Suurimpana tavoitteena vuodelle 2018 on saada rouva Hunajapupu kuntoon (ja pysymään kunnossa...).

Muilla omavaraisuus.orgin bloggaajilla on myös suunnitelmia vuodelle 2018.
Kannattaa käydä katsomassa alla olevista linkeistä.

Korkeala
Korpinkiven tupa
Riippumattomammaksi
Maatiaiskananen
Rakkautta ja maan antimia
Olipa kerran arki
Villa koira

sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Rapeat vegaaniset gluteenittomat vohvelit ( munaton, maidoton, gluteeniton)

munattomat, maidottomat, gluteenittomat vohvelit
Melko harvoin meillä tehdään vohveleita, mutta nyt ei kaapista löytynyt oikein mitään syötävää ja olin kipeän lapsen kanssa kotona. Leipää en jaksanut leipoa enkä jaksanut lettujen käryä ja kääntöprosessia, joten menin taas helpoimman kautta ja tein kotivarasta vohvelitaikinan tehokkaalla blenderillä. Kaadan taikinaa lasikannusta suoraan vohvelirautaan. Pinnoitettu vohvelirauta ei tarvitse rasvausta, vaan taikinassa oleva öljy riittää.

Rapeat ton-ton-ton vohvelit

(munaton, maidoton, gluteeniton)

6 dl vettä
0,5 dl (puhdas)kaurahiutaleita
1,5 dl Semperin Finmix-jauhoseosta (tai vaihtoehtoisesti 0,5dl perunajauhoja ja 1 dl riisijauhoja)
1 dl gluteenitonta kaurajauhoa
1 dl maissijauhoa (ei maissitärkkelystä)
n. 1 dl tattarijauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 dl öljyä

Laita ainekset blenderiin ja sekoita. Taikinan pitäisi olla hieman paksumpaa kuin lettutaikina. Käyttämistäsi jauhoista riippuen voit joutua lisäämään hieman vettä tai jauhoja. Tästä taikinamäärästä tulee meidän vohveliraudalla tasan 8 vohvelia.

Vohvelit kannattaa syödä heti. Höyrystyessään ne menettävät rapeutensa.

Tällä laitteella tekee tuplat samantien :)


Koemaistajalla mustikkahilloa ja vegaanista kermavaahtoa