Kotivara helpottaa arkea ja tuo varmuutta

Nykyisin suositellaan, että jokaisella taloudella olisi kotivara (tai varmuusvara, miten sitä haluaakaan kutsua) 72 tunniksi. Vanha viranomaisohje oli, että kotivaran tulisi riittää taloudelle viikoksi.

Meillä on melko laaja kotivara, koska käymme kaupassa vain kerran viikossa ja perheeseemme kuuluu allergisia, joiden täytyy saada omaa ruokaa ja lääkkeitä. Kotivaraan lasken kuuluvaksi myös vessapaperit, tulitikut, kynttilät, lääkkeet, eläinten tarvitsemat ruuat ja normaalit kotona käytettävät kemikaalit ja tarvikkeet (saippuat, tiskiaineet, pesuaineet) sekä pieni määrä rahaa käteisenä. Kaikilla näillä on oma säilytyspaikkansa, josta on helppo katsoa tuotteen kulumista ja reagoida ajoissa, jos tuote on loppumassa.

Kuiva-aineita meillä on niin paljon, että eläisimme niillä kuukausia. Riisit ostamme isoissa säkeissä, suolaa on 25 kiloa, teetä/yrttejä ja mausteita reilusti, puurohiutaleita, jauhoja ja säilykkeitä sekä kahvia on aina paljon. Perunoita, mehuja, hilloja löytyy kellarista ja kaapeissa on iso valikoima siemeniä ja öljyjä. Tällä hetkellä meiltä löytyy poikkeuksellisesti viitisenkymmentä pussillista kikhernepastaa. Ostin ne, kun yksi pieni liike lopetti ja myi varastonsa pois. Osa perheestämme on vehnättömiä, joten heillekin sopivaa ruokaa täytyy olla. Itse asiassa vehnää meillä ei ole ollenkaan. Vehnän korvaa meillä tattari.

Osa kotivaran ruuista löytyy pöytätasoilta

Laajan kotivaran vaarana on se, että osa ruuasta ehtii pilaantua ennen käyttöä. Parasta on varata kotivaraan sellaisia ruokia, jotka muutenkin kiertävät teidän perheessä. Kotivaraan on hyvä kuulua myös heti ilman lämmitystä syötäväksi kelpaavaa ruokaa, kuten pakattuja kiisseleitä, mehua, välipalakeksejä, näkkäriä, suklaata, hedelmäsäilykkeitä sekä normaalissa kierrossa olevia hedelmiä, leipiä, hilloja ja nutellaa esimerkiksi. Joskus voi tulla sellainen tilanne, että sähköt on esimerkiksi pois ja lasten pitäisi saada jotain suuhunsa. Kotivara ei ole tarkoitettu vain katastrofeja varten, vaan sitä voi hyödyntää esimerkiksi sairaustapauksissa tai kun kauppaan ei vain voi tai halua lähteä.
Paras olisi, jos kotivaraan kuuluu jotain herkkua myös. Silloin jos sattuu todella ikävästi, sairastuu tai jokin katastrofi osuu kohdalle, herkut hiemat piristävät tilannetta. Meillä on aina hyvässä tallessa monta levyä tummaa suklaata ja tietysti hunajaa. Hunaja on siitä kätevää, että se säilyy todella hyvin ja poikkeustilanteessa sopii kauppatavaraksi (kuten kahvikin).

Vesi ja muut juomat ovat poikkeustilanteissa elintärkeitä. Juomat voivat kuulua kotivaraan ja olla pulloissa, tölkeissä tai pastöroitua mehua pusseissa. Vettä varten kannattaa varata kanistereita tai kannellisia ämpäreitä. Vessassa käynti poikkeustilanteessa kannattaa myös huomioida. Onko vesivessa vai onko mahdollista käyttää huussia tai nesteet erottelevaa kuivakäymälää. Meillä on erotteleva käymälä, jonka voimme ottaa päivittäiseen käyttöön poikkeustilanteessa.

Lähiaikoina on uutisissa ollut paljon lakoista, onnettomuuksista sekä sähkökatkoista. Näitä varten kannattaa olla varautunut myös patteriradiolla sekä taskulampuilla. Kannattaa varmuuden vuoksi miettiä, miten kotona asiat hoituvat sähkökatkon tullessa. Tuleeko vettä? Pystyykö vessaa käyttämään? Lämpeneekö koti sähköllä vai puilla?
Monista lääkeistä oli viime kesänä toimituskatkoksia ja tälläkin hetkellä osa lääkkeistä on vaikeasti saatavilla. Jos on pitkäaikaissairas tai käyttää jotain lääkettä päivittäin, kannattaa varautua sopivilla lääkeillä. Kesällä adrenaliinikynistä oli pulaa ja itsekin sain reseptit kolmelle eri kynälle, jotta jotain edes saisin apteekista ulos. Huonoa näissä adrenaliinikynissä on niiden lyhyt käyttöikä. Parasta ennen saattaa olla jo puolen vuoden päästä. Vaikea varautua pitkäksi aikaa, kun päiväykset ovat mitä ovat. Onneksi lääkärit osaavat jo varautua kirjoittamalla useampaan valmisteeseen reseptit.

Meidän kotivaraan kuuluu myös eläinten ruuat ja muut välttämättömyydet. Koirille on tällä hetkellä 60 kg ruokaa, joka riittää kolmelle mäyräkoiralle melko pitkäksi aikaa. Mehiläisille meillä on monta kuutiota sokerilientä, jos sattuukin niin, että juuri seuraavalla kaudella on toimituskatkos nestesokerissa. Meillä kun pesämäärä on suuri, ei aika riitä mitenkään siihen, että hakisimme kaupasta monta trukkilavallista sokeripusseja, tyhjentäisimme ne ja sekoittelisimme itse sokeriliemet. Muutamalla kymmenellä pesällä tällainen vielä onnistuu. Mehiläisten punkintorjuntaan tarkoitettuja happoja meillä on myös monen vuoden tarpeiksi. Kanoille on viljasekoitusta kuution säiliössä. Normaalioloissa saavat täysiravintoa, viljasekoitusta ja kotiruuan jäämiä, mutta erikoistilanteessa viljasekoitus on kanoille riittävää ravintoa kotiruuan lisäksi. Muita eläimiä meillä ei tällä hetkellä ole. Tuleville kaneille on tietysti jo kaikki tarvikkeet ja ruuat olemassa, jos vaikka sellaiset tulisivat vaikka yhtäkkiä vaihtokaupan seurauksena.

Säilykkeet löytyvät sokkeliin piiloitettuina
Lisää kotivarasta ja varautumisesta voit lukea SPEKin sivuilta sekä 72 tuntia.fi
Omasta kotivarastaan ovat kirjoittaneet aikaisemmin muut bloggaajat. Alla linkit heidän kirjoituksiinsa.

Jovela eli omavarainen.fi https://www.omavarainen.fi/l/kotivara/
Sarin puutarhat https://sarinpuutarhat.blogspot.com/2019/11/puutarhurin-kotivara.html
Metsäläisten elämää https://metsalaistenelamaa.blogspot.com/2019/11/kotivara-arjen-turvana.html
Puutarhahetki https://puutarhahetki.blogspot.com/2019/11/kotivara-ja-puutarha.html
Saaran lautasella https://saaranlautasella.blogspot.com/2019/11/katastrofi-tai-joku-muu-poikkeustila.html
Oma tupa ja tontti https://omatupajatontti.blogspot.com/2019/11/maalla-parjaa.html
Mummon kirja https://mummon-kirja.blogspot.com/2019/11/elaman-pitaa-sujua.html
Trio Miumau ja herra Nilsson https://triomiumau.blogspot.com/2019/11/hashtag-72-tuntia.html
Harmaa torppa https://www.harmaatorppa.fi/2019/11/selviaisitko-72h-ilman-ulkopuolista-apua.html
Kohti laadukkaampaa elämää https://varmuusvara.blogspot.com/2019/11/kotivara.html
Sorakukka http://www.sorakukka.fi/?p=934
Pienenpieni farmi https://pienenpienifarmi.com/?p=933
Rakkautta ja maanantimia https://rakkauttajamaanantimia.blogspot.com/2019/11/kotivara-omatoimista-varautumista.html
Helecleaner https://helecleaner.com/kotivara-kodinhoidossa/
Ihme ituhippi http://ihmeituhippi.com/kotivara
Vauhtihirmun elämää https://blogit.terve.fi/vauhtihirmunelamaa/allergiaperhe-kotivara/
Ihana maatuska https://www.ihanamaatuska.fi/2019/11/lapsiperheen-kotivara-kaupunkikodissa.html
It’s so mysigt https://www.somysigt.com/blogi/17112019/kotivara-poikkeustilanteessa
Korkeala https://www.korkeala.fi/?p=2956
Riippumattomammaksi https://riippumattomammaksi.blogspot.com/2019/11/kesarannan-tollin-kotivara.html
Airot ulapalla https://airotulapalla.blogspot.com/2019/11/kotivarasta-ja-sen-vieresta.html
Kalastaja kuivalla maalla https://morgenstjerna.blogspot.com/2019/11/ruokakotivara.html
Vanha rouva Tuomela https://vanharouvatuomela.blogspot.com/2019/11/kotivara-keha-kolmosen-molemmin-puolin.html

Kommentit