Ravitsemusterapeutilla käynti ja herkullinen suklaamousse avokadosta

Kävin jokin aika sitten ruoka-aineallergioiden, vegaanisen ruokavalion lopettamisen ja syömisen hankaluuden takia ravitsemusterapeutilla. Olen aikaisemminkin käynyt ravintoterapeutilla nuorempana ja silloinen käynti ei ollut onnistunut. Tuntui, että en saanut mitään irti ja että minä tiesin ravitsemuksesta enemmän kuin vastaanottanut henkilö.

Tälle käynnille en ladannut suuria odotuksia, mutta yllätyin positiivisesti. Vastaanottanut henkilö ei paasannut eikä nuhdellut "huonoista tavoista" ja syömättömyydestä. Lähdimme liikkeelle ilon kautta ja siitä, että syömisen ja ruuan täytyy olla minulle kivaa. Mietimme yhdessä, mitä voisin syödä aamulla ja miten saisin lisättyä päivittäistä kalorimäärää. Hän ei ihmetellyt yhtään, miksi tällä hetkellä voin syödä kaupasta ostettuja kananmunia, mutta en omien kanojen munia ja miksi syöminen on vaikeaa ja yksipuolista. Saatan syödä yhtä ja samaa ruokaa niin pitkään, että siihen menee maku. Niin on käynyt jo suppilovahvero- ja nokkospinaattikeitolle sekä riisipuurolle. Aikansa kutakin. Lihan syöminen tuntuu vanhasta vegaanista pahalta eikä maito maistu minun suussani hyvältä. Kauralle, mantelille ja soijalle olen allergisoitunut monen muun lisäksi, joten kaurasta tehdyt lihan korvikkeet ja tofut sain unohtaa. Ihme kyllä, kaurajuoma sopii pieninä annoksina kahvin joukossa. Ravitsemusterapeutti sanoi sen olevan niin pitkälle jalostettu, että sopii sen takia joillekin allergisille.

Suunnitelmana meillä nyt on lisätä päivittäisiä ruokailukertoja neljään. Lisäksi otan smoothiet ja puurot käyttöön ja lisään rasvaa ruokavalioon; joko öljynä puuroon, salaatinkastikkeeksi tai sitten smoothien joukkoon tai avokadoa ja sopivia pähkinöitä ja siemeniä. Mietimme yhdessä, mikä puuro minulle maistuisi kaurapuuron sijaan ja päädyin tattaripuuroon. Smoothieaineksia mietimme myös yhdessä, jotta saisin helpommin toteutettua suunnitelmaa.

Pohdimme yhdessä myös, miksi en syö enää ennen ruokavaliooni kuuluneita kikhernenuudeleita ja -pastoja ja mitä voisin syödä niiden kanssa, jos ottaisin nuudelit takaisin ruokavaliooni. Lapsille olen tehnyt kaikennäköisiä kastikkeita, mutta itse en niitä ole pystynyt syömään. Tänään söin ensimmäisen kerran kikhernenuudeleita sienipinaattikastikkeen ja kanssa. Se oli hyvää ja luulen syöväni samaa uudestaankin.

Jos sinulla on ruuan kanssa ongelmia, suosittelen pyytämään lähetteen ravitsemusterapeutille. Itse sain jo yhdestä käynnistä paljon irti ja odotan jo innolla seuraavaa käyntiä.

Eiliset ja tämän päivän rasvat taisi tulla avokadosta. Tässä gluteeniton, kananmunaton, maidoton, vegaaninen resepti avokadosta tehtyyn suklaamousseen:

Gluteeniton ja maidoton suklaamousse

Suklaamousse

1 kuorittu avokado
1 rkl tummaa kaakaojauhetta (raakakaakao)
2 rkl erytritolia
ripaus vaniljaa
ripaus suolaa
0,5 dl kookosmantelimaitoa

Halkaise avokado ja poista kuoret ja siemen. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja surauta massa sileäksi. Kaavi mousse jälkiruokakulhon tai -kulhoihin ja laita jääkaappiin, kunnes mousse on viileän tuntuista ja maut tasaantuneet. Päälle voit ripotella esimerkiksi mantelirouhetta tai kookoslastuja.

Tämä annos riittää pieneksi herkuksi kahdelle tai isompi annos yhdelle herkkusuulle.

Kommentit

  1. Hieno jutta, jos ravitsemusterapeutista on apua. Ravitsemus on tärkeää.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kuulla positiivinen kokemus ravintoterapeutilla käynnistä. Toivottavasti seuraava käynti avaa taas yhtä monta uutta ovea :)

    VastaaPoista
  3. En enää ikinä (ainakaan muutamaan päivään) marmata meidän perheen maitoallergikosta tai ärtyvän suolen oireyhtymästä. Meillähän päästään suorastaan helpolla. Ton ton -leivonta/kokkaus on äkkiseltään aika haastavaa ja kyllä itsestäkin tuntuu välillä, että ravitsemusterapeutille olisi käyttöä. Kai sentään vielä hunaja maistuu?

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa, että olet löytänyt sen jonka kanssa homma toimii.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksiasi. Kommentit ovat tervetulleita :)