lauantai 31. maaliskuuta 2018

Erilaiset synttärit kotona

Lasten kaverisynttärit tuottaa aina ongelmia, vaikka kuinka haluaisin olla sellainen ihminen, joka nauttii kekkereiden järjestämisestä. En oikeasti nauti. Meillä suositaan kotisynttäreitä, koska aikataulullisesti meidän ei ole mahdollista ajella ympäri maakuntaa viettämään synttäreitä kikkeliskokkelis-paikkoihin. Kulut molemmissa taitaa olla samaa luokkaa, vaikka moni ajatteleekin, että kotona synttäreiden järjestäminen tulisi paljon edullisemmaksi. Tämä riippuu tietenkin paljon tarjoilusta, koristelusta, astioista ja siitä, ostaako kaverilahjapussukoita ja mitä ostaa niihin sisällöksi.

Meillä on pidetty kotona kokki, leffa, pulkkamäki ja heijastinrata-synttäreitä. Ohjelmaa on ollut pikkuautojen rallikilpailuista (leikki)munakkaiden heittämiseen paistinpannuilla. Eräänä vuonna jaoimme synttäriporukan osiin ja ryhmät tekivät itse tarjoiluja mm. koristelivat kakun, tekivät majoneesiä ja sinistä mehuboolia. Moni sanoi, etteivät saa kotona tehdä ruokaa, koska siitä tulee sotkua.

Tänä vuonna poika oli jo kasvanut ohi kaverisynttäreistä, mutta tytöille järjestimme synttärit naapureiden kodassa. Meiltä menee naapureille ojan ylittävä pieni silta ja naapurit olivat juuri sopivasti lomamatkalla etelässä. Olimme sopineet kodan lainaamisesta tietenkin.

Ensin luvassa oli vähän pulkkailua ja sen jälkeen avattiin lahjat ja syötiin herkkuja ja paistettiin hodareita kodan lämmössä hämyisessä tunnelmassa. Lopulta menimme vielä sisälle kotiimme leikkimään ja katsomaan koiria.

Yksi äiti lähetti minulle vielä viestiä jälkeen päin, että lapsi oli tykännyt kovin näistä hieman erilaisista synttäreistä.



Onnea on vieressä oleva kunnon pulkkamäki

Pussukoissa pillimehu ja karkkia

Hämärää tunnelmaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksiasi. Kommentit ovat tervetulleita :)