Miten arvioida, paljonko ruokaa täytyy kasvattaa?

Taas on aika taimien. Kasvukauden alkajaisiksi ajattelin kirjoittaa siitä, miten me arvioimme, paljonko ruokaa täytyy kasvattaa?

Kun aloitimme omien perunoiden ja vihanneksien viljelyn, meillä ei ollut hajuakaan, kuinka pitkäksi aikaa ne riittävät. Silloin meille riitti se, että kesällä saimme hakea suoraan perunamaalta perunat ja napsia herneitä, tomaatteja ja kesäkurpitsoita kasvun mukaan. Kaikki mitä kasvoi, syötiin. Talven varalle ei säilötty muuta kuin omenoita (kuivattuina, hillona ja lohkoina pakastaen), marjoja (pakastettuina, mehuna ja kuivattuina) ja sieniä (kuivattuina).

Laskeskelimme aluksi, paljonko perunaa meillä menee eri ruokiin viikossa (5kg).
Sen kerroimme 52 viikolla, jolloin saimme määräksi vuoden perunatarpeen.
Jos kuitenkin ajattelee, että jättää makaronit ja riisit vähemmälle, täytyy perunamäärää kasvattaa vastaavasti (meillä vaikka +2kg/vko).
Eli 7 kiloa viikossa X 52 viikkoa.
Meidän tulos oli 364 kiloa perunaa.

Seuraavaksi pitäisi tietää perunan keskimääräisiä satoja, jotta tietäisi, miten paljon siemenperunoita laittaa maahan. Peruna on esimerkkinä helppo, koska sen keskimääräisiä satomääriä/ha löytyy netistä hakemalla. Luonnonvarakeskuksen sivuilta löytyi vuoden 2009 keskimääräinen satomäärä; 28610kg/ha. Google antoi arvioiksi myös 40-50 tonnia/ha. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, ettei omilla viljelyksillä pääse tehotuotantomääriin. Otimme arvon reilusti alakanttiin. Meidän perunapellon odotettu sato olisi laskennallisesti 4000 kiloa. Muutamia tuhansia kiloja jää oman tarpeen yli...laskennallisesti.

Samalla tavalla edeten kannattaa laskea porkkanat, sipulit, liha ja vaikka tomaatit. Paseerattua luomutomaattia meillä menee paljon, koska se on yksi niistä ruoka-aineista, jota kaikki voivat syödä. Sitä käytetään kastikkeissa, keitoissa ja padoissa. Oletetaan, että meillä menee kaksi purkkia tomaattimurskaa tai paseerattua tomaattia viikossa. Se on vuodessa 104 purkkia eli vähintään 20 kiloa tomaattikastiketta. Siitä sitten laskemaan montako tomaattia tarvitaan :)

Nämä laskelmat siis antavat vain vähän suuntaa, miten paljon kannattaa kylvää mitäkin lajia. Eikä energiaa kannata käyttää sellaiseen, jota ei tule syötyä tai muuten käytettyä hyödyksi.

Meillä nykyään syödään sitä, mitä sattuu paljon olemaan. Kesäkurpitsaa tuli yhtenä vuonna niin paljon, että siitä tehtiin ruokaa ihan kyllästymiseen asti. Sitä tungettiin sämpylätaikinaan, keittoihin, grillattiin, tehtiin pihvejä, syötiin salaattina ja laitoin sitä jopa hilloihin ja kiisseleihin raastettuna. Tomaatteja en ole saanut vielä niin paljon kasvatettua, että ne riittäisi koko vuodeksi. Lipstikkaa taas olen kuivannut ja jauhanut jo monen vuoden tarpeiksi.

Oliko tästä yhtään apua pohdintoihin? Lasketaanko tai arvioidaanko teillä muuten satoja vai mennäänkö fiiliksellä?

Kommentit

  1. Meillä mennään pihan koon mukaan (noin 1000 neliötä miinus rakennukset ym), olisi ihana viljellä sen verran kuin oikeasti kulutetaan. Moni sanoo ettei pienelle pihalle edes kannata laittaa perunaa, kun sitä tulee sitte niin vähän, ja minä sanon että kannattaa. Kaikki on kotiin päin! Omana viljelyviisautena on, että viljellään sitä mitä todella syödään. Erikoisuudet ja liian vaativat jätetään suosiolla pois. Esim. sipulia ja valkosipulia tai vaikka yrttejä saa helposti pienestäkin tilasta ihan koko vuoden tarpeen kun hieman laskeskelee.

    VastaaPoista
  2. Tosi mielenkiintoinen blogi sinulla! Jäin lukijaksi :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksiasi. Kommentit ovat tervetulleita :)