Hevoskastanja -kotimainen vaihtoehto pesupähkinöille



Rohtosuopayrtti (Saponaria officinalis) kasvaa pihallani niin kitukasvuisesti, etten ole raaskinut sen juuria käyttää. Rohtosuopayrtti sisältää sapoiinia kuten pesupähkinät ja sitä onkin jo antiikin aikoina käytetty mm. villan ja hiusten pesuun. Suopayrtin juuresta voi keittää nestettä, jota voi käyttää saippuan asemasta. Odotellessani yrtin kasvun räjähtämistä, olen käyttänyt hevoskastanjaa sijaisena. Kastanjat olen saanut naapurin puusta.

Hevoskastanja (Aesculus hippocastanum) ei lukemani mukaan sisällä ihan niin paljon sapoiinia, mutta kyllä silläkin saa vaatteet luonnollisen puhtaaksi. Selviin tahroihin olen käyttänyt sappisaippuaa (linkki vie Ruskovillan sivuille).

Huomioi, että hevoskastanja ei ole syötävää!

Piikikäs kastanja täytyy ensin kuoria ja sitten sisällä oleva siemen vielä viipaloidaan ja kuivataan joko uunissa miedolla lämmöllä (40-50 asteessa) tai kasvikuivurissa. Tätä kuivattua rouhetta käytän pienessä pussissa koneessa. Pesukonetta ei saa ladata ihan täyteen enkä suosittele rouheen käyttämistä valkopyykkiin, koska pitemmässä käytössä pyykki saattaa harmaantua samalla tavalla kuin pesupähkinöitä käytettäessä.

Rouheesta voi myös keittää pesunestettä koneessa käytettäväksi. Säilyvyys ei ole niin hyvä ja suosittelen nesteen säilyttämistä viileässä tai suoraan jääkaapissa. Neste soveltuu erityisen hyvin käsipyykkiin ja muuhun puhdistukseen.


Näitä vaihtoehtoisia tapoja puhtaanapitoon ja hygieniaan on kiinnostavaa opetella, jos nyt ei rahan ja omavaraisemman elämän takia, niin varautumisen takia. Mitä jos ei pesuainetta olekaan kaikkien saatavilla tai sen hinta on jostain syystä noussut mahdottomaksi?

Venezuelan tapahtumat (linkki Helsingin Sanomien juttuun) voi toimia läheisenä esimerkkinä tästä. Siellä puutetta on jopa särkylääkkeistä.

Laittaa ajattelemaan...

Kommentit

  1. Voisiko käyttää tukanpesuun kuten pesupähkinöitä ja suopayrttiä?

    VastaaPoista
  2. Nesteeksi keitettynä voi käyttää.

    VastaaPoista
  3. Kitos mielenkiintoisesta tiedosta! Enpä tiennyt hevoskastanjan näistä ominaisuuksista. Tänä vuonna sitten lasten keräämät kastanjat hyötykäyttöön ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapset meilläkin kävi naapurin luvalla keräämässä hevoskastanjat. Muussakin keräilyssä lapsista on yllättävän paljon apua :)

      Poista
  4. Heippa! Onko hevoskastanjasta tarkoitus kuivata ja käyttää sekä siemenen ruskea pintaosa että itse siemen sen sisällä? Piikikäs osa on kuorittu pois. Osassa ei varsinaista siementä ollut, eli ruskea pallero oli tyhjä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksiasi. Kommentit ovat tervetulleita :)