Omavaraisuudessa tarvittavat TOP 10 taidot

Tällä kertaa www.tsajut.fi haastoi muut kirjoittamaan oman TOP 10-listan omavaraisuudessa tarvittavista taidoista.
Vuonna 2016 kirjoitimme taidoista, jotka haluaisimme hankkia. Kirjoitus löytyy täältä: Mitä omavaraistelun kannalta olennaisia taitoja haluaisin hankkia?
Tällä kertaa listaamme meidän mielestämme omavaraisuudessa tarvittavia taitoja. Parasta tässä on, että monia taitoja voi harjoitella jo ennakkoon kirjoista ja netistä. Jännä nähdä, millaisia listoja muilla on. Oma listani ei ole mitenkään tärkeysjärjestyksessä tehty.

Tammikuu 2020 

  1. Ruuanlaitto yksinkertaisista ruoka-aineista sekä omien juustojen, juureen leivottujen leipien yms. valmistamiset.
  2. Säilöntä eli mitä tehdä valmistuneelle sadolle, jotta siitä riittää syötävää seuraavaan kauteen asti ja mahdollisesti pitemmäksikin aikaa. Mitä monipuolisemmin osaat säilöä satoa, sitä monipuolisempaa ruokaa voit tehdä.
  3. Puutarhan hoito. Tämä pitää sisällään sopivien kasvien valinnan omalle kasvuvyöhykkeelle ja sopivalle paikalle, taimikasvatuksen sekä sadon varmistamisen oikean aikaisilla ja sopivilla toimenpiteillä.
  4. Eläimien hoito ja tarvittaessa teurastus. Jos eläimiä ottaa, mielestäni pitää olla suunnitelma, mitä tehdään, jos eläin sairastuu tai loukkaantuu niin pahasti, että se täytyy lopettaa. Lisäksi jos aikoo syödä kasvattamiaan eläimiä, pitää varautua sopivilla välineillä, tiloilla sekä tietotaidoilla teurastukseen.
  5. Korjaaminen (ja rakentaminen) käytettävissä olevilla tarvikkeilla.
  6. Luonnon tuntemus; kasvien, sienien ja marjojen tunnistaminen (keräilyä varten)
  7. Ongelmanratkaisukyky ja kyky kestää keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä
  8. Kaikenlaiset käsityöt. Tämä pitää sisällään puu-, savi-, olki- ja risutyöt, ompelut, neulomiset, kankaan kutomiset, saippuan valmistamiset, kynttilöiden valamiset yms.
  9. "Vanhojen" taitojen ylläpito. Osaatko tehdä polttopuita, lämmittää takkaa, leivinuunia, puuhellaa tai puusaunaa? Tunnistatko Suomen luonnon eläimet ja niiden jäljet? Osaatko käyttää puukkoa? Osaatko tehdä erilaisia solmuja, morsettaa tai rakentaa säältä suojaavan laavun ja pitää itsesi lämpimänä tarvittaessa. Tällaiset selviytymistaidot eivät enää ole itsestäänselvyyksiä.
  10. Luonnon kierron mukaan eläminen. Työt määräytyvät vuodenaikojen tai säiden mukaan. Varsinkin mehiläishoidossa vuodenajat rytmittävät töitä. Kesäisin hoidetaan mehiläisiä ja syksyllä lingotaan hunajaa, talvella kunnostetaan pesäkalustoa ja rakennetaan lisää. Jossain välissä vähän myydään hunajaakin.
Vaikka koet, että mahdollisuudet omavaraisuuteen ovat kaukana, voit silti opiskella asioita, jotka vievät sinua lähemmäksi omaa tavoitettasi. Monissa kansalaisopistoissa ja yhdistyksissä järjestetään kohtuuhintaisia kursseja mm. mehiläishoidosta, tuotantokaneista, saippuan teosta, hapanjuuren kanssa leipomisesta, säilönnästä jne. Jos sinulla on mahdollisuus osallistua jollekin kurssille, suosittelen todella tuotantokani ja mehiläishoidon peruskurssia.
Toinen asia, mitä voit tehdä vaikka kotisohvalta, on katsoa Youtubesta aihepiiriin sopivia pätkiä. Todella paljon on laadukkaita (ulkomaisia) omavaraisuuskanavia.
Kirjastoa kannattaa myös hyödyntää. Sieltä löytyy kirjoja ihan kaikenlaisista käsitöistä; puukoista neulepuikkoihin. Kirjastosta löydät myös mehiläishoidon kirjoja.
Käsitöitä talviaikaan
Millaisia listoja muilla on?
Linkeistä pääset lukemaan.


Kommentit

  1. Hieno lista. Tuo vuodenaikojen kierron mukaan eläminen tuntuu meidän leveyksillä hankalalta, keli on äärimmäisen märkä ja lämmin. Niinpä tein hommia, mitä en viime vuonna, kun oli oikea talvi, voinut tehdä.

    VastaaPoista
  2. Tuo luonnonkierron mukaan eläminen on kyllä hyvä. Tietyt asiat on pakko tehdä silloin kun voi, eikä silloin kun huvittaa. =D

    VastaaPoista
  3. Ai että miten ihanaa, kun listasit vanhojen taitojen ylläpidon ja oppimisen. Itseäni on varmaan kaikista eniten täällä asustellessa ilahduttanut vanhoihin työmenetelmiin tutustuminen ja niiden oppiminen. Aina lopputulos ei ole jotain sellaista, jolla nyt arjessa olisi itselle hyötyä, kuten kehrääminen, mutta päiväkurssi kuitenkin tuli käytyä ja jos tilanne vaatisi, ainakin kehräämisen periaate on hallussa ja hieman on rukkia pyöriteltykin, että saattaisi jopa se lankakeräkin pakon edessä syntyä ;D Vanhoissa työmenetelmissä on oma lumonsa. Usein ne on todella hyviä ja arkifiksuja edelleenkin, mutta toimivat myös aikamatkana menneisyyteen ja tuovat iloa ihan kokeilumielessä :)

    VastaaPoista
  4. "Ongelmanratkaisukyky ja kyky kestää keskeneräisyyttä ja epätäydellisyyttä" Tämä on suuri vahvuus, että pää kestää välillä katsoa sitä keskeneräistä ilman omantunnon tuskia. Se on jännä tunne kun saa päässä naksahtamaan jollekin asialle pausen päälle. Jokaikinen päivä sen näkee mutta on saanut annettua päässään asian loppuun viemiseen aikaa. Levolisin mielin voi asiaa katsoa ja todeta tämä kohta valmistuu sitten kun on sen aika.

    VastaaPoista
  5. Tosi hyvä listä! Tuo luonnonkierron mukaan eläminen on tosiaan korostuu täällä Pohjolassa. Oikein hyvää viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Mun lemppari oli tuo keskeneräisyyden sietäminen. Sitä saa tosissaan harjoittaa päivittäin kun tuntuu, ettei mikään koskaan ole täysin valmista. Toisaalta se on myös hyväkin asia, sillä useat työt vaativat välillä hiukan ajatuksen "kypsyttämistä" oman pään sisällä, ja lopputulos on tällöin alkuperäistä ideaa parempi.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Kerro ajatuksiasi. Kommentit ovat tervetulleita :)